Lumivaaralaisia oli PUTIKON junaonnettomuudessa 18.3.1940 - tietoja tarvitaan.
Allekirjoittanut kerää tietoja Putikon junaonnettomuudesta 18.3.1940. Tarkoitus on tehdä pieni kirjanen, jossa on aikalaisten kertomia tarinoita tästä tapahtumasta. Kirjan kustantaa Etelä-Suomen Lumivaaralaiset ry. Juuri lumivaaralaisia lapsia menehtyi turmassa. Pari hyvää vinkkiä on jo saatu, mutta lisää tarvitaan.
Samoin jos joltain lukijoista löytyy jatkosodan aikaisia kirjeitä kotoa rintamalle tai sieltä kotiin, otamme niitä julkaistaviksi lehdessämme.
Tiedot voi lähettää allekirjoittaneelle sähköpostissa tai sen liitteenä. Myös suoraan postitse voi tietoja lähettää. Ne palautetaan lähettäjälle heti paluupostissa. Muistakaa mainita lähettäjän postiosoite.
Nro 4 / 2011 Karjalainen kesä! Jaakkimalaiset ja lumivaaralaiset ovat osallistuneet tänäkin kesänä moniin tapahtumiin ja kotiseutmatkoihin. Karjalaiset kesäjuhlat Turussa kokosivat yleisöä yli 15 000 henkeä. Turku pullisteli historiaa, kulttuurihistoriaa ja kulttuuria. Oli perinteistä ja uutta ohjelmaa. Juhlakulkue oli näyttävä, kun se värikkäänä ja iloisena kulki laulaen ja tanssahdellen Turun katuja.
Lukijamatkalla oli mukana 33 henkeä. PS-bussin Into Saarista kiitämme sujuvista matkoista ja hyväntuulisesta palvelusta matkamme varrella. Kauniin kesäinen luonto näytti kotikylämatkalaisille parhaat puolensa, Laatokka peilasi pilvenhahtuvia peilityynenä, koivut lehtivät, kesäkukat tarjosivat väriloistoaan teiden ja peltojen pientareilla ja Lahdenpohjakin näytti virkeämmältä. Seurueestamme vain neljä oli syntynyt Karjalassa eli keski-ikäkin oli varsin alhaalla. Nestoreita kiitämme paikallistuntemuksen auliista jakamisesta meille nuoremmille.
Monet suvut ovat tavanneet sukujuhlien tai kotiseutumatkojen merkeissä ja elo-syyskuu ovat vielä parasta aikaa yhdessäoloon ja reissaamiseen. Matkaelämyksistä voi lukea sanomalehdestä.
Karjalaiset valtasivat Turun
Kuin karjalaisen luonne, joka välkähtää ilosta suruun ja päinvastoin, näytti sääkin Karjalan Liiton suurtapahtumassa vuoroin paistetta ja sadepisaroita. Karjalaisten kesäjuhlien yleisöä saapui 17.-19.6.2011 Turkuun yli 15 000 henkeä.
Jaakkimalaisten lippua kantoi Seppo Saari airueinaan Elli Saari (vas.) ja Tarja Rantamo (kesk.).
Oma lukijatapaamisemme kokosi 130 Jaakkiman ja Lumivaaran karjalaista, jälkipolvia, puolisoja ja karjalaisuudesta kiinnostunutta kahvittelemaan. Rovasti Jouko Räty kertoi kirja kädessään tärkeimmästä perheensä Karjalasta mukanaan tuomasta ja säilyneestä esineestä, Raamatusta. Sen hänen äitinsä ehti koppaista evakkoon lähtiessä mukaan kuin turvaksi ja lohdutuksen antajaksi tuntemattoman edessä. Räty muistutti, että yhä edelleen Sanaan voi turvata. Rädyn juuret ovat Metsämiklin kylässä. Saimme lisäksi kuulla karjalaisten uusien laulujen sävellyskilpailun voittajateoksen Äiti Karjala Tauno Huhtalan tulkitsemana poikansa kapellimestari Sauli Huhtalan säestämänä.
Lumivaaran lippua kantoi Kari Rapo Vaasasta airueinaan Raija Pitkänen oikealla puolellaan
ja Anja Seppä vasemmalla (lipun takana).
Karjalan Liiton vastavalittu puheenjohtaja, kansanedustaja Marjo Matikainen-Kallström toi esiin liiton jatkuvan uusiutumisen tarpeen, jotta jäsenmäärän kasvu jatkuu ja liitto pysyy elinvoimaisena. Hän muistutti myös 1974 rakennetun Karjalatalon kunnostustarpeesta se on näyteikkunamme ulospäin .
Kesäjuhlaohjelma teemalla ”Kulttuurien kohtaamisia” käsitti suuren joukon perinteisiä ja toisaalta rajoja rikkovia ohjelmakokonaisuuksia. Suurta suosiota saivat Turun Torkkelinkillan ja Turun Linnateatterin Karjalaiset Klubi-illat, joiden pääesiintyjä oli Liljan Loisto -yhtye, joka esitti tuttuja karjalaiskappaleita reggae-sovituksina.
Vuoden 2012 Karjalaiset kesäjuhlat pidetään Lahdessa 15.-17.6.2012.
Aurinkoinen lukijamatka Lahdenpohjaan 27.-30.6.
Tienposkilla kukkivat niittyleinikit, ahdekaunokit ja harakankellot - havaittiinpa myös lehtomaitikka Lumivaarassa. Sää näytti parhaita puoliaan ja jotkut onnelliset kuulivat myös käen kukunnan omalla kylällään.
Vuoden 2011 lukijamatkalaisia Jaakkiman kirkon rauniolla perinteisessä valokuvauspaikassa.
Matka kokosi yhteen heimosisaria ja -veljiä Oulua, Kotkaa, Turkua ja Englantia myöten. Jaakkiman miniöitä ja vävyjä oli mukana seitsemän henkeä. Olipa mukana myös yksi salmilaisjuurinen ystävä, joka herätteli matkalla omaa karjalaisuuttaan
Kohdekyliä olivat Mikli, Niva, Reuskula, Rukola, Sorola ja Kokonniemi sekä Huhtervu ja Kumola itse vanhaa kirkonkylää, sittemmin Lahdenpohjan kauppalaa unohtamatta.
Mukana oli 12 ensikertalaista. Hauska yllätys oli sekin, että matkalla toisilleen ennen tuntemattomat kojonryhmäläiset pikkuserkut tapasivat näin sukujensa juurilla. Toisiinsa tutustuivat myös nivalaiset naapurien likat.
Hotelli Annikan emännille kuuluu kiitos hyvistä aterioista. Erikoisruokavalioiden ja kotikyläkulkuneuvojen toteutuksissa ja onnistumisissa oli luonnollisesti avainhenkilönä hotellin tulkki Svetlana.
Kokoontuessamme Pohjois-Karjalan opistolle ensimmäisen matkapäivän iltana saimme jo tutustua toisiimme ja kertoa odotuksistamme. Tuntuikin sitten koko matkan, että tuttujen kanssa reissataan. Hienoista hetkistä ja elämyksistä saamme lukea tästä lehdestä ja vielä lokakuun numerostakin.
Kauniilla Sorolan salmella livahti mieleeni toive, jospa joskus voisi näillä seuduilla mökkeillä vapaasti. /TI
Möklahti näyttäytyi lumoavan kauniina
Möklahti, jo lapsuudestamme tuttu mukava nimi, äitimme ja anoppimme Bertta Rissasen (s. Toro) synnyinpaikka Reuskulan kylän laitamilla Laatokan rannalla. Jaakkiman Sanomien järjestämä kotiseutumatka toi meidät Lahdenpohjaan juhannuksen jälkeen 2011. Toiveemme oli päästä Möklahteen Torojen entisille tiluksille, tällä kertaa veneellä Laatokalta käsin.
Matkanjärjestäjät olivat löytäneet meille veneen kuljettajineen. Pienen hintaneuvottelun jälkeen kaveri kävi tankkaamassa ja tuli noutamaan meidät hotellilta. Vene oli noin viiden metrin mittainen alumiinivene varustettuna viidenkymmenen hevosvoiman perämoottorilla. Luvassa oli siis ripeää menoa.
Kun lähdimme liikkeelle, eteemme avautui rasvatyyni Laatokka. Näkymä oli uskomattoman kaunis. Olimme sopineet, että ajelemme suojaisia sisäreittejä, jotta Laatokan sää ei pääsisi yllättämään. Varislahtea pitkin matka sujuikin leppoisasti ja joutuisasti.
Jossain vaiheessa päästiin kaverin kanssa sen verran juttuun venäjäksi, että näillä main loppuvat hänen tutut vetensä ja ollaan yhdessä matkalla suureen tuntemattomaan. Meillä oli varsin hyvät paperikartat ja sen lisäksi GPS ja sähköinen kartta kännykässä. Sähköiseen karttaan olimme pystyneet merkitsemään määränpäämme ihan tarkkaan, joten eksymisen riskiä ei ollut.
Oudommilla vesillä kuljettaja käynnisti kaikuluotaimen kulkukelpoisen reitin varmistamiseksi. Kaikuluotaimessa oli myös kalakaiku, joka näytti meille alla olevia kalaparvia. Melkoisia vonkaleita näkyi kaikuluotaimessa, jopa 40 sentin mittaisia otuksia.
Vuoden 2011 lukijamatkalaisia Jaakkiman kirkon rauniolla perinteisessä valokuvauspaikassa.
Puutsalon tienoilla saimme näkyviin horisontissa Valamon kirkon silhuetin. Vaikuttavaa! Jännitys tiivistyi sitä mukaa kun lähestyimme lahden pohjukkaa Möklahtea, kolmen kilometrin mittaista kiemurtelevaa vuonoa. Ensimmäisenä tuli näkyviin laituri! Lahti on siis asuttu! Näimme asumuksen, hiljattain rakennetun datsan, mutta päähuomiomme varasti kuitenkin metsän rajassa näkyvä kivijalka, ainut mikä oli jäljellä Toron mahtavasta navetasta.
Rantauduimme myllykanavan lähelle pehmeälle hiekkarannalle ja suuntasimme innolla rinnettä ylös kivijalkaa kohti. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty, sillä heinä oli lähes miehenkorkuista. Puolessa matkaa kuulimme yllättäen ihmisääniä, ja kohta heinien yllä keikkui parin nuoren miehen päät. Tervehdimme iloisesti venäjänkielisiä tervehdyksiä tapaillen. Kaverit olivat ilmeisesti datsalla töissä. Seurasimme heitä heinikkoon tehtyä polkua pitkin kivijalkoja kohti. Kun osoittelimme, että pitää päästä kiipeämään kivijaloille, alkoi kiivas varoitusryöppy venäjäksi – rauniot ovat täynnä käärmeitä. Kun me emme antaneet periksi, toinen kaveri rupesi tekemään meille uraa heinikkoon lapiota heiluttamalla ja käärmeitä melulla karkoittaen. Niin saavuimme perille.
Kun vihdoin pääsimme kääntämään katseemme taaksepäin Laatokan suuntaan, eteemme avautui sanoin kuvaamattoman kaunis maisema. On helppo ymmärtää, miksi tähän paikkaan liityy sammumaton rakkaus ja kaipuu.
Söimme eväät raunioilla ja suuntasimme eteenpäin myllykanavalle. Myllyn vesiränni oli lähes toimintakuntoisen näköinen. Rännin päässä oli vielä jäljellä mahtavia myllynkiviä. Ne kun saisi jotenkin kotiin!
Paluumatka sujui Möklahden suulla hieman ulompaa reittiä, koska yritimme saada Valamon kirkoista valokuvia. Se osoittautui kuitenkin mahdottomaksi, koska veneen keinunta esti kunnollisen tähtäämisen ja tarkentamisen.
Marjalahden ohituksen yhteydessä kuulimme kuljettajalta, että Marjalahdessa on itsensä Vladimir Putinin tilukset. Kun sitten ajelimme pitkin Varislahtea, kävi ilmi, että kaikista uusimman ja komeimman uudisrakennuskompleksin tuulivoimaloineen omisti Karjalan tasavallan päämiehen poika.
Lähes viidenkymmenen kilometrin ja viiden tunnin matka äitimme kotikonnuille oli unohtumaton kokemus. Laatokan vesimatkailua voi vilpittömästi suositella, säävarauksella.
NYT ON HIIHTÄJÄN HYVÄ hiihdellä, kun alla on hohtava hanki. Kävimme Sorolan pojan Heikki Pölläsen kanssa jututtamassa kouluneuvos Kauko Salmenkalliota kyläkirjaa varten. Siellä kotona Sorolassa Teräväisen pojat olivat hyviä hiihtäjiä, ja palkintoja kertyi niin kylien välisistä hiihdoista kuin myös valtakunnallisista kisoista. Hiihtäen kuljettiin kouluun ja asioita toimittamaan. Oman koulun hiihtokilpailut ovat varmasti monella vielä muistoina mielessä. Toki tehtiin myös hiihtoretkiä, sehän oli nuorille oiva tapa tehdä yhdessä jotain hauskaa.
Jos suksi ei enää suihkikaan keväisellä hangella, niin kynä voidaan toki laittaa suihkimaan paperilla ja tallentaa parhaat lapsuuden ja nuoruuden hiihtomuistot ja laskiaismuistot. Odottelen niitä toimitukseen 18.3. mennessä.
VAHVA KÄSITYÖPERINNE on karjalaista pääomaamme. Oppolan kylässä tehtiin kenkiä useassa talossa ja niitä myytiin markkinoilla Sortavalassa, Kurkijoella, jopa Viipurissa asti, ja niitä toimitettiin myyntiin Lahdenpohjan liikkeisiin. Kylän naisista tunnettiin mm. Anna Tiittasen suunnittelemat kudonnaisten mallit. Niitä kudottiin myyntiin myös pitäjän ulkopuolelle.
Kotonani ja suvussanikin käsityötaidot ovat siirtyneet ja säilyneet sukupolvelta toiselle. Osattiin rakentaa taloja, veneitä, huonekaluja, ommella vaatteita ja kutoa kankaita. Käsillä tekemisen perintö on arvokas, se antaa tiedon ja luottamuksen siihen, että kun toimeen vain tartutaan, saadaan kaunista jälkeä aikaan. Se antaa omavaraisuuden ja omanarvon tunnetta, kun kaikkea ei tarvitse ostaa, vaan minä itse voin sen tehdä. Tehdessä moni lämmin ajatus kohdistuu käsityön saajaan ja taidon opettajaan. Pidetään huolta perinteen siirtymisestä ja jatkumisesta
